maanantaina, syyskuuta 07, 2009

uusi lukuvuosi - toivottavasti viimeistä kertaa

Tänä syksynä alkoi mun 10. lukuvuosi Jyväskylän yliopistossa. Viime viikolla kävin avajaisissa ja henkilökunnan iltajuhlassa. Tänään tapasin kansantaloustieteen uudet toivot perinteisessä untuvikkopalaverissa. Näihin tutuksi tulleisiin rientoihin olen motivoinut itseäni sillä, että tämä on sitten viimeinen kerta.

Ennen varsinaista tilaisuutta oli avajaishartaus, jossa yliopistopappi Kimmo puhui viisaita kommunikaatiosta ja kuuntelemisesta.

Avajaiset olivat perinteiset. Puheen olin osin kuullut ennenkin. Innovaatiot ilmaantuivat puheeseen ehkä hieman tavallista myöhemmin mutta sitäkin voimallisemmin: puheessa tuotiin esille koko innovaatioekosysteemi. Yliopistouudistuksen tässä vaiheessa odotin vielä suurempaa hehkutusta uudesta yliopistosta. Avajaisten kulttuuriohjelma oli oikein loistavaa: lauluyhtye ja kansantanssia nykyaikaistettuna. Avajaiskahveille en ehtinyt. Henkilökunnan illanvietossa meitä nauratti superhyvä taikuri.

Tänään tapasimme sitten uudet opiskelijat. Esittäydyimme puolin ja toisin ja juttelimme hieman opiskelusta. Uusi vuosikerta vaikuttaa oikein motivoituneelta ja fiksulta. Tällä kertaa ”tulin tänne, koska tänne oli vaan yksi pääsykoekirja” -osasto oli selvästi vähemmistössä - tai sitten ne olivat vaan fiksumpia eivätkä sanoneet sitä ääneen. Useampi uusi opiskelija totesi, että ”kansantaloustiede on ollu mun intohimo jo nuoresta asti”. Mahtavaa!

ensimmäisellä viikolla kuultua:

”Arvoisat kutsuvieraat,
Herra hallituksen puheenjohtaja,
Hyvät yliopistolaiset, uudet ja nykyiset opiskelijat...”
rehtorin avajaispuheen avaus

”Voi sitten miettiä, laittaako tuota käsidesiä ennen vai jälkeen rehtorin kättelyn.”
anonyymi neropatti avajaiskahvien kättelyjonossa

Ei kommentteja: